Olen ihmetyksellä seurannut kuinka tulevaisuuden hyvinvointivaltion rahoituksesta keskusteltaessa on jumiuduttu puhumaan työurien pidentämisestä. Oikeastaan koko asiaahan käsitellään nimenomaan työurien pidennyskeskusteluna. Työurien pidentämisen sijaan pitäisi mielestäni puhua työllisyysasteen nostamisesta, sillä hyvinvointivaltion rahoituksen turvaamiseksi on olemassa paljon tehokkaampia ja järkevämpiä keinoja kuin pelkkä vanhuuseläkeiän nostaminen. Vanhuuseläkkeen alarajan nostamisen sijaan meidän tulee puuttua työelämän ulkopuolelle pudonneiden työikäisten työllistämiseen ja työssä olevien työssä jaksamiseen.
Suomalaista sosiaaliturvaa on muutettava joustavammaksi niin että osa-aikaisen tai pätkätyön vastaanottaminen ei rokota sosiaaliturvaa karensseilla tai mielettömällä byrokratialla. Sosiaaliturvan joustolla en tarkoita kuitenkaan perinteistä oikeistolaista ajatusta karsia sosiaaliturva olemattomiin, vaan sosiaalidemokraattista oikeudenmukaista sosiaaliturvan joustoa, joka säilyttää sosiaaliturvan riittävän perustason ja kannustaa työhön sallimalla lisätienestit ilman välitöntä tuen katkeamista. Tällaisesta sosiaaliturvan kehittämisestä kirjoitti napakasti myös Sari Saarinen (Suur-Keuruu 5.11.2010), keuruulainen eduskuntavaaliehdokaskollegani oikealta.
Työttömyysturvan lisäksi myös muita sosiaaliturvan muotoja on tehtävä joustavammiksi. Esimerkiksi työkyvyttömyyden takia eläkkeellä olevat vajaakuntoiset haluaisivat usein palata työelämään työkyvyn niin salliessa, mutta koska työmarkkinoilta löytyy enää harvemmin vakituista kokoaikaista työtä, ei paluu ymmärrettävästikään ole helppoa. Työkyvyttömyyseläkkeen nykyistä parempi joustaminen (nykyiset työkokeilumallit eivät riitä) voisi mahdollistaa työkyvyttömyyseläkkeelle jääneen paluun työelämään edes osa-aikaisesti ilman suurta henkilökohtaista riskiä.
Sosiaaliturvan kehittämisessä tulisi huomioida myös satunnaisen työnteon mahdollisuus eläkkeellä ollessa. Aktiiviset eläkeläiset olisivat varsin usein halukkaita tekemään satunnaisia sijaisuuksia tai auttamaan entistä työnantajaansa ruuhkahuippujen purkamisessa, jos se olisi heille taloudellisesti nykyistä järkevämpää.
Sosiaaliturvan positiivinen jousto yhdistettynä työelämän laadun parantamiseen, eli parempaan johtajuuteen sekä mahdollisuuteen suunnitella oman työn jakaantumista, ovat työllisyysastetta nostettaessa keskeisimpiä työkaluja. Mekaaninen vanhuuseläkkeen alarajan nostaminen tai lomien lyhentäminen ei työllisyysastettamme nosta.
Atte Viinikka, Sdp
Kirjoitus julkaistu Suur-Keuruu lehdessä 17.11.2010
