Vaalikampanja avattiin viime viikolla toden teolla. Maanantai ja tiistai kului vielä kampanjatapahtumia valmistellen ja vaalikoneisiin vastaillen, mutta keskiviikosta lähtien olin enemmän ja vähemmän reissun päällä. Keskiviikkona ja torstaina vaalikaravaani rantautui Jyväskylän Pavilijonkiin Next Step -messuille. Messuilla riitti vilinää ja vilskettä. Oli hauska huomata että nuoria kiinnosti aidosti ehdokkaan omat ajatukset eikä puolueen vanhat tekemiset tai tekemättä jättämiset.
Torstaina Messujen päätyttyä käväisin kotona vetäisemässä henkeä ja perjantaina hyvässä seurassa sutkautetun hiihtolenkin jälkeen matka jatkui Jämsään. Jämsässä Vitikkalan koululle oli kerääntynyt toistasataa henkeä avaamaan Keski-Suomen sosialidemokraattien vaalikampanjaa. Paikalla oli myös puheenjohtaja Jutta Urpilainen, jonka uusi look oli vähintään yhtä hyvä livenä kuin edellisen illan Hjalliksessa. Jutta kiteytti puheessaan hyvin SDP:n sanoman: Tuloerojen kasvattamiselle on laitettava piste.
Illan ohjelmassa oli myös kansanedustajaehdokkaiden esittäytyminen.
Ehdokkaiden esittelyjärjestys arvottiin. Itse sain olla illan Herra numero kuusi. Pienen esittelytuokion jälkeen vastasimme kukin erilaiseen kyllä-ei kysymykseen. Itselleni pamahti tietenkin aivan äärettömän hankala kysymys:" Onko ulkopolitiikka sisäpolitiikkaa tärkeämpää?" ..noh tähän ei voinut vastata kuin ympäripyöreitä, sillä eihän sisäpolitiikkaa ole ilman ulkopolitiikkaa ja toisinpäin. Ilmeisesti vastaus oli sen verran poliitikon vastaus että juontaja muotoili minulle uuden kysymyksen: Blondi vai Brunette? Tiedättekö mitä vastasin?
Jämsästä matka jatkui junalla Oriveden kautta Keuruulle. Launtaina palaveerattiin kampanja-asioiden tiimoilta ja sunnuntaina vastailin taas vaalikoneisiin.
Tällä viikolla tahti on jatkunut kiivaana. Maanantaisen kotipäivän jälkeen olin jo tiistaina Keuruulla kampanjatapahtumia valmistelemassa ja seurakunnan palvelun johtokunnan kokouksen puhetta johtamassa. Tänään oli sitten aika höllätä ja olla perheen parissa. Saimme Jennan kanssa yökylään kummityttömme ja pienen ihmisen riemua riittikin niin hiihtolenkillä kuin saunassa.
Huomenna taas anopilta lainassa olevan auton nokka kohti Keuruuta. Ohjelmassa mainosten viimeistelyä ja Keuruun sosialidemokraattien johtokunnan kokous.
-Atte
PS. MTV3:n vaalikone on avattu. Lukekaa ehdokkaiden vastauksia, sillä portaaton vastausmalli voi antaa yllättäviä tuloksia.
WWW.ATTEVIINIKKA.NET